maanantai 14. tammikuuta 2019

Vaellus & vesisade Vuosnaisissa


Maanantai, jo yöllä alkanut tasainen vesisade on rummuttanut torppamme kattohuopaa tuntikausia. Heräilemme karvalasten mukana uuteen aamuun. Öinen ja edelleen jatkuva sade on takonut molemmille kupoliin sellasen kunnon "ankea maanantai" tyyppisen mielikuvan. 

Nyt jos joskus se pieni tampio meissä jota myös egoksi kutsutaan, huutaa: "Jääkää vötkistelemään sänkyyn, ei mitään syytä nousta tuollaiseen kurjuuteen"

Päätämme jälleen kerran vedellä tätä sisäistä elämämme tylsistyttäjää avokkaalla päin pläsiä ja tehdä jotain ihan muuta mitä tällaisinä päivinä kuuluisi tehdä. Vedetään koko perhe vermeet niskaan ja lähdetään päiväksi ulos metsään. 😊


Päätettiin suunnata Vuosnaisiin. Vuosnainen on Kustavista yhden lossin verran länteen sijaitseva saari jota olemme jo Google Mapsin satelliittikarttasovelluksella aiemmin hiukan tiedustelleet.


Kamat kasaan ja menoksi. 

Kamoista puheenollen, huomatkaa rakkaan vaimon pipo ja siihen mätsäävät korvakorut. Kokonaan omaa käsityötä. Tää on just sellasta Justiinaa mistä meikäläinen on ihan pähkinöinä. Justiina on nuo tehnyt joskus paljon ennen meidän tapaamistamme, joten näissä ei siis ole mitään meikäläisen kosiskelua mukana. Vaan kyseessä on aitoo vaimoo… Niin tyylikästä sellaista et oksat pois! 😍

Enivei, takaisin reissuun...

Lossimatka olikin meidän Hehkulle ja Kiteelle ensimmäinen laatuaan ja hyvin jännittävä. Olivia jätettiin tällä kertaa kotiin, koska tiedossa oli, että päivän patikoinnista on tulossa vaativa. Olivia on kuitenkin jo vanha rouva ja ansaitsee lokoisat eläkepäivät. 


Kotilo jätettiin sopivalle metsätielle Vuosnaisten lossille vievän tien varteen ja jalkauduttiin metsään. Google Maps on mainio työkalu tulevien retkireittien tiedustelemiseen, mutta täytyy aina muistaa etteivät satelliittikuvat todellakaan ole jatkuvasti päivittyvää kamaa. Tämä huomattiin heti alussa, kun satelliittikuvissa näkyvä metsikköalue olikin juuri hakattu alas. Moinen hakkuuaukea olikin todella haastavaa maastoa patikoida. Rankaa nurin / edessä siellä täällä ja kaikkialla upottavia metsäkoneen uria ja niissä lilluvaa mutaa. Heti alussa luulot pois, hienoa! 


Hakkuuaukean jälkeen saavuimme hienolle kallioalueelle joka oli "poimuttunut" itä-länsi suunnassa niin, että sitä seuraten oli vaivatonta edetä kohti Vuosnaisten länsirantaa. Kallioilta laskeuduimme tasaisen vesisateen saattelemana alas tiheään kuusimetsään.

Metsissä kulkeminen on hienoa puuhaa, jatkuvat maaston vaihtelut ja pienienkin korkeuserojen aiheuttamat kasvillisuuden totaaliset muutokset pitävät huolen siitä, että aina on ihmeteltävää. Paljon enemmän mitä koskaan kykenee sisäistämään. 

Eikä tietysti ole tarkoituskaan tavallaan sisäistää, voi kun osaisi oppia kaiken maailman luokittelusta pois... Unohtaisi tyystin millainen on kuusi taikka mänty. Luokittelu kun on yksi egomme tavoista olla näkemättä ympäristöä elävänä ja tavallaan esineellistää / yleistää kaikki. Ego on sen verran kuivakka kapistus, että sen kautta voi kuitata hämmästyttäviä kokonaisuuksia yhdellä käsitteellä monotoniseksi harmaudeksi, jotta voi taas keskittyä johonkin muuhun mukamas mielenkiintoiseen. Oikeammin olla keskittymättä yhtään mihinkään ja olla näkemättä yhtään mitään todellista... 😄

Egon näkökulmasta tämäkin on vain "metsä". 



Mainitsinkin jo korkeuserojen aikaansaamat kasvillisuuden muutokset. Ne ovat täällä saariston metsissä makeasti koettavissa. Tämänkin päivän vaelluksella maasto oli jatkuvaa 0-30m korkeuskäyrää ees taas. Alhaalla tiheää ja vanhaa kuusistoa, hiukan jopa soista maastoa. Muutama metri ylöspäin ja ollaan männikössä, vielä pykälä ja meillä on mitä mahtavinta kallioerämaata kitukasvuisine "Bonsai-Mäntyineen" ja loputtomine sammal / jäkälämattoineen.


Noin tunnin "rämpimisen" jälkeen saavuimme saaren länsirannalle. Miten makeat näkymät näiltä kalliolta onkaan kohti ulkosaariston saariryhmiä. Keli on edelleen harmaa ja ego paukuttaa omaa valitusvirttään: "Olisipa kirkasta niin näkisi pidemmälle"... Siinäpähän paukuttaa, minä olen kuitenkin tässä ja nautin juuri tästä. Sillä tämä on todellista. Vesisade piiskaa kasvojani ja edessäni tyynenä lilluvaa merenpintaa. Kuinka monesti olen näitäkin kallioita laivan komentosillalta kiikaroinut ja miettinyt, tuonne haluan joskus lomillani mennä nauttimaan. 

Nyt olen tässä, koko meidän perhe on tässä 💓


Rantakalliot ovat kauttaaltaan kirkkaan jään peitossa. Löydämme kuitenkin reitin veden ääreen ja karvalapsetkin pääsevät kahlailemaan hyiseen mereen. Hehkuhan olisi taas mennyt uimaan, mutta ajateltiin ettei päästetä vielä retken tässä vaiheessa ettei sille tule vilu. Autolle on nimittäin vielä pitkä matka.


Hehku ja Kide nauttivat metsässä rämpimisestä täysin rinnoin. Niiden nelistystä katsellessa tulee itellekkin sellainen lämmin olo rintaan. Kenties niiden kautta apinakin pääsee pykälän lähemmäs todellista läsnäoloa. 


Meren rannalla ollessaan, ulapalle pitää aina katsoa hetki ja vetää muutama henkonen. Tai näin minä ainakin olen aina tehnyt, luonnostani.


Miten upea ranta. Päätimme, että tänne tullaan kesällä joskus uudelleen eväiden kanssa ja koko päiväksi ottamaan arskaa. Sitten Hehkukin saa uida sydämensä kyllyydestä. 




Saariston käkkärämännyistä emme saa koskaan tarpeeksi. Aivan mahtavia luomuksia joka puolella, eikä niistä mitään saa koskaan kuvattua niin, että kuva vastaisi todellisuutta lähellekkään. Meidän samoilut täällä on sellasta jatkuvaa "kato millanen puu tossa on" pulinaa. Aina välillä, koska olemme apinoita... yritämme vangita puiden olemusta kuviin, siinä surkeasti epäonnistuen. 

Tällaiset "Bonsai-männyt" onnistuvat kuitenkin hienosti läpäisemään egomme tarpeen lokeroida. Niitä vain pysähtyy ihailemaan ja kokemus on pakko jakaa oman rakkaan kanssa. Ei tarvi yrittää selittää mitään. Sana "katso" ja molemmat kyllä tietää mitä & molemmat hämmästyy ihan samaa selittämätöntä olemusta. 

💓

Bonsai-männyt , nuo pienet läsnäolon portaalit



Vielä viimeiset katseet ulapalle, muutama veto raikasta merituulta keuhkoihin ja paluumatka autolle sai luvan alkaa. 

Meillä oli mukanamme vain juomavettä, sillä keli oli niin märkä, että päätimme pysyä liikkeessä koko ajan. Paikalleen jääminen olisi merkinnyt kylmettymistä tai vaihtoehtoisesti kunnon nuotion tekoa > armotonta tuuskaamista sillä KAIKKI ympärillä oli litimärkää.


Päätimme palata hiukan eri reittiä kuin tullessa... Tämän päätöksen seurauksena saimmekin patikointiimme hiukan maustetta. 😆


Painelimme nimittäin rantakallioilta suoraan tiheään kuusimetsään... Kuusimetsässä kotwan tarvottuamme tsekattiin vaimon kännykästä et missä ollaan. Suunta näytti siinä vaiheessa hyvältä, mutta koska paikannus-sovelluksen "nenäsuunta" ei ilmeisesti kyseisenä hetkenä päivittynyt oikein, lähdimme tuon paikanmääritys stopin jälkeen väärään suuntaan ja kiertämään pohjoisen kautta takaisin rantaa kohden. 

Oltiin nelistetty jo taas hyvän matkaa ja mua alko pikkasen askarruttaa. Tiedättekö sen tunteen? Sellanen et nyt on pakko tarkistaa onko kaikki OK... No tarkisteltiin > ja oltiin ihan viittä vaille takaisin rantakallioilla 😆 

Tässä vaiheessa ku siinä pyörittiin vaimon kännykän kanssa tiheikössä ympyrää, ni huomattiin et tosiaan se nenäsuunta päivittyy välillä ihan miten sattuu. Hetken pyörittyään ei takuulla tiedä minne päin rintamasuunta osoittaa... Ellei sitten palaa takaisin ihan perus juttuihin, kuten me nyt päätimme tehdä.

Kännykkä hiivattiin ja katse ympäröivään puustoon. Ota vaikka 5 puuta ja katsele niiden oksistoa, rehevä oksisto etelään ja niukka oksisto pohjoiseen. Meidän on tarkoitus edetä suunnilleen länteen ja autolle... Tämä metodi ei suomen metsissä petä, eikä pettänyt tänäänkään. Harmitti ettei ollu viittiny yhtään siihen mennessä seurata oksistoa. Olin keskittynyt vain hankalassa maastossa tarpomiseen ja pystyssä pysymiseen. Mikä mainio kertaus perusjuttuihin. 


Ja niin viimein, tukeutumalla metsään rihkaman sijasta... Saimme luotettavaa suuntatietoa ja onnistuimme tarpomaan takaisin autolle. Autolle päästyämme olimme tarponeet haastavassa maastossa noin 6km ja 3 tuntia. Koiratkin olivat täysin valmiita kapuamaan kotilon lämpimään peräosaan. Minä oli kamoineni kuin uitettu koira, vaimo sen sijaan säilyi ihan kuivana. Näin sen kyllä kuuluukin mennä jos menee... Mitäs läksin "kinder kamoissa" kaatosateeseen, tietoisesti kylläkin.

Meillä oli makea päivä sateessa ja todella "kurjissa" oloissa.

💓

Kotimatkalla pysähdyimme Kustavin Alkoon josta mukaamme tarttui kunnon Chileläinen punkku. Taivassalon K-Marketista käytiin hakemassa Lasagne eineet ja kotiin päästyämme laitoimme saunan tulille. Tiedättekö, ilman tuota luonnossa vietettyä 3 tunnin vesisade-aperitiivia… Ei olisi sauna, lasagne ja punaviini maistuneet lainkaan niin mahtavalle.

...

Ja ajatelkaa jos olisimme heti aamusta lähteneet egomme ehdottamalle tielle? Voi luoja miten paljon köyhemmän päivän olisimmekaan päätyneet viettämään.