maanantai 17. syyskuuta 2018

Aaltoja Huntinpäässä

Tuiskulan poppoo on melkoista ulkoilmasakkia. Jokainen päivä sisältää yhdessä ulkoilua vähintään 2-3 tuntia... Joskus taas toteamme illalla et hetkinen, me oltiin ulkona aamukaffesta lähtien ihan koko päivä. Sisään tullaan lämmittämään sauna ja nukkumaan...

Meidän ulkoilut pitää sisällään tontilla koirien kanssa leikkimistä, kokkailua nuotiolla, jousiammuntaa, kuntosalilla huhkimista, pihan puhdehommia sekä tietysti erillisiä pidempiä lenkkejä karvalasten kanssa. Mitään varsinaista tarvetta ei erillisiin lenkkeihin ole, sillä karvakuonoilla on tänne tontille aidattu miltei hehtaari omaa metsäistä pihaa jossa ne kyllä liikunnan tarpeensa saavat tyydytettyä keskenään leikkimällä ja uimalla pihan suolammessa. Pihalla onkin välillä todella hurja meno Hehkun & Kiteen jahdatessa toisiaan. Niitä on niin makea kattella. Toisinaan leikit keskeyttää metsätien liikenne ja vartiointihommat. 

Omalta tontilta poistutaan pakollisille kauppareissuille sekä tietysti myös säännöllisesti ympäröivään saaristoon seikkailemaan. Itselle ja koirille, uusien ulkoilukokemusten tuottaminen on todella palkitsevaa ja pitää meidät kaikki elämän ytimessä kiinni. 

Tänään lähdettiin perheen kanssa läheiseen "Huntipää" nimiseen niemeen. Ilma oli aurinkoinen ja tuuli oli navakkaa. Hyvä, sillä tuulisemmalla kelillä meri on  mielestämme meri... 

Tervetuloa taas kuvin mukaan meidän aamunavaukseen Huntinpäässä!



Hehku oli aallokosta ihmeissään. Mietimme, että noinkohan se tosiaan onkaan ennen nähnyt tällaista aallokkoa? Ei nytkään mitään sen suurempaa, mutta jotain. Edellisillä kerroilla täällä käydessämme on tainnut olla täysin tyyntä... Meri oli tänään makean turkoosi. Hakkenpää on muutenkin sellainen paikka, mistä se varsinainen meri mielestämme täälläpäin saaristoa juuri alkaa. 

Istuimme rantakiville seuraamaan karvalasten tutustumista mereen. 

Vaimon kutomat villawermeet lämmittävät eniten mieltä ja toisekseen tietysti itse kroppaa. Kyseinen villamyssy ja käsiä lämmittävät villamynttöset ovat Stena Arctican avosiivillä olleet tarpeen Murmanskin talvisissa tuulissa ja Primorskin pitkissä laituroinneissa. Tälle talvelle rakas vaimosein on kutonut näille kaveriksi vielä kunnollisen huivin ja villasukat. Kelpaa styyrata kaleeria kovemmissakin pakkasissa. 

Vaimo se ei välttämättä edes sisäistä, kuinka tärkeä osa aluksen turvallisuutta nämä hänen ihanat kudelmansa lopulta ovatkaan? Arctican siipi on ~30m korkeudella merenpinnasta ja talven 20 asteen pakkasella & navakalla tuulella > siellä osaa olla todella kylmä... Kuitenkin siiveltä käsin hoidetaan aluksen laiturointi, joka saattaa jäätilanteesta riippuen joskus kestää 2-3 tuntia. Näin ollen lämpimät vaatteet ja ennen kaikkea sellanen oikeassa vireessä oleva mieli on tärkeässä roolissa. Onhan meillä työnkin puolesta tietysti vimosen päälle kamppeet, muttei ne henkiseltä kantilta ajateltuna ole samalla viivalla rakkaudella kudottujen wermeitten kanssa. Hyvällä mielellä ja lämpimällä kropalla, laivan liikesuuntia jaksaa seurailla /ohjailla / korjailla vaivatta. Kommunikointi alas kannella hääräävään miehistöön on oikean henkistä ja yhteistyö luotsien / hinaajien kanssa sujuu mutkattomasti. 

ARCTICA KIITTÄÄ 😍

Ainiin, me oltiin Huntinpäässä... 

Mä tykkään silhueteista ylipäätään, mutta tätä mä rakastan! Vaimosein & Kide, kimmeltävän meren kehystämänä. Kaunista niin monella tapaa.

💗


Hehku oli kaksikosta se rohkeampi. Se ponnisteli välillä itsensä meren aaltoihin ja koitti haukata kaatuvia vaahtopäitä suuhunsa. Kide oli varovaisempi, se ei ole vielä uskaltautunut uimasille. Mutta Hehkun esimerkillä, ei varmaan mene kauaa. Ihan kuten Hehku, Kidekkin on varustettu varpaiden välissä olevilla "uimaräpylöillä". Joten kyllä siitä vielä uimari tulee. Meidän kasvatusperiaatteiden mukaisesti, sitäkään ei väkisin uimaan viedä. Menee aikanaan jos menee tai sitten on uimatta. 

Meitä välillä kauhistutti tuo rannan kivikko liukkaine rantakivineen. Sitä voisi mielessään simuloida vaikka minkämoista jalkamurtumaa noille karvalapsille. Mutta sitten taas, tässä huushollissa kun ei pelkojen kautta eletä eikä mitään myöskään kasvateta. Muistuu mieleen omatkin Maa / Ulkokallassa vietetyt lapsuuden kesät, jotka pelon kautta ajateltuna olivat yhtä potentiaalista hukkumis-,  jalan katkaisu- ja päänhalkaisukarkeloa. Rantakallioilla / kivikoilla hyppiminen oli lempipuuhaa. Minkä kyllä huomaa nykyäänkin, ei tuota vaivaa tässäkään iässä.

Me ajatellaan tällasen rantahaasteen olevan hyväksi karvalasten tasapainolle, koordinaatiolle ja noin yleisesti vaan maailmankatsomukselle, jos niin voi sanoa... Kaikkea pitää kokeilla ja jokainen maasto on hyvä saada haltuun. Hehku meni tuolla kivikossa kuin bambi konsanaan. Kävipä jopa niin, että se lähti niemen ohi ajaneen veneen perään uimaan. Poika luulee itsestään melkoisia 😊 Se piti lopulta kutsua takaisin rantaa kohden. Mitenköhän kauas olisi uinut? Hehheh


Uimasessioden välissä Hehku palasi rannalle ja istui kivelle, katselemaan merta. Se on niin viisaan oloinen koira, ihan kaikella tapaa. Hehkulla oli tuossa muutama viikko sitten vähän sellasta murkkuilun otetta, mutta nyt meistä tuntuu että murkkuikä alkaa helpottaa? 

Hehkun mielihommaa on pusuttelu. Varsinkin kun se pääsee väijyttämään iskän vähän korkeammalta > kielihyökkäys on läpitunkevan rakastava 😍

Remuamisen välissä pidetään äitin luona juomataukoja. Nämä osaa niin hienosti juoda pullosta 😏

Mun rakkaat, samalla kivellä 💖 Jos nyt on puhuttu siitä miten koirat nauttii, niin sama pätee kyllä äiskäänkin. Mä niin nautin kun nään Justiinan koko elekielestä että nyt on hienoo… Siitä tulee sellanen "onnistunu aviomies" olo. 

Meitä ympävoivä saaristo on NIIN kaunis. 

Tällasessa miljöössä iskä ja äiskäkin intoutuu hempeileen 😍

Mikä mahtava aamunavaus! Tältä reissulta palatessamme, karvalapset olivatkin ihan loppu. Rannalla ei vietetty koko päivää, mutta silti uusien kokemusten vyöry oli Hehkulle & Kiteelle niin uuvuttavaa, että loppupäivä niillä meni makoillessa.

On se uskomatonta, miten tän tyyppinen täysin ilmainen ja kaikille tässä maassa mahdollinen hetki vaan värittää elämää. Samaan ei pystyisi millään tilauksella, varauksella tai hankinnalla. Elämä kun on nautittava sellaisenaan, ei suinkaan sellaisena kuin haluaisi sen olevan. Mielikuvat eivät koskaan vastaa todellisuutta kun taas todellisuus niin monesti on paljon makeampaa mitä osaa itse edes kuvitella. Ja näin se pitää ollakkin… Todellisuus vetää aina mielikuvia pataan. Olkoon kyseessä sitten pelot taikka odotukset.

Näiden nautisten kuvien / sepustusten kautta, toivotellaan kaikille oikeen kivaa ja ennen kaikkea pelotonta viikkoa 😍