keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Rakkauden blogi 1-v!



Tasan vuosi sitten 27.9.2016 postasimme ensimmäisen kirjoituksemme

Emme olisi koskaan uskoneet mihin lukijamääriin blogi kipuaa ja kuinka maailmanlaajuisesti lukijoita on.
Kiitos 💝

Blogissa on meidän rakkauttamme ja elämäämme maalla ja merellä.
Kiitos että olet mukana 💚




Meitä voi seurata
Instagram @merikapteeninvaimo
IG Storyt
Me Naiset
Blogit.fi
Bloglovin'
theblogjungle

♥♥♥♥♥

Kävimme tänään nauttimassa ihanan kirpeästä syyspäivästä Taivassalon Muntin sillalla 
sekä Hakkenpään rannassa. Kustavin Merineuleen villapaita oli täydellinen puserovalinta viileään päivään.





Tunnelmallista iltaa 💛

tiistai 26. syyskuuta 2017

M/S Justiinan lokikirja. Vuori-Maarluodon valloitus.

"Intiaanikesä", näin tituleeraa media vallitsevaa ilmanalaa. Okei, kaiken pitää nykyään olla raflaavaa jotta se tuntuisi joltakin. Meidän mielestämme kulunut kesä oli ilmoiltaan makea ja sen kuuluukin täällä saaristossa jatkua kotwasen. Viimevuonna tähän aikaa oltiin Busterilla saaressa yötä ja hyvässä muistissa on, että päivällä oli todella lämmin. Kesämeininki... Miksei siis tänäkin vuonna?

Normaalia, vaan ei tylsää 😏

Tänään päätettiin lähteä Justiinalla uusille vesille. Niitähän täällä riittää, joten mikään ongelma ei tämä uusien vesien löytäminen todellakaan ollut. Senkus narut irti ja menoksi... Pieni suunnitelma oli, kohti Iniöö. Se riittikin näemmä vallan mainiosti.

Päädyimme lopulta Vuori-Maarluoto nimiselle saarelle. Ihan laivaväylän viereen, saman väylän millä olen itsekkin yhtiön pienemmillä, muttei suinkaan vähäisemmillä kaleereilla työkseni navigeerannut. 

Tervetuloa kuvin mukaan...


Lähtö ajoitettiin aamu 1000 aikoihin. Idealla, että tuohon aikaan arska jo pikkasen lämmittää ja yön kosteus alkaa väistyä komean päivän tieltä. 

Viileän aamun asusteina toimi molemmilla "JÄMÄ" merkkinen huopatakki / anorakki, aitoa Varusteleka laatua. Nämä olivat viime syksynä ensimmäiset yhteisesti hankkimamme vaatekappaleet. Tyyliin: "Eipä osteta samanlaisia tuulipukuja vaan jotain meidän näköistä". 😍

No tällanen armeijan ylijäämähuovista tehty vaate on käytössäkin ihan ylivoimaa. Hengittää, lämmittää ja on väljä. Lisäksi leikkaus on nerokas siten, että kun istut vaikkapa kalliolle... Takaosan pidempi helma yltää takapuolen alle ja kylmällä pinnalla istumisen kautta hankitut peräpukamat loistavat poissaolollaan. OIVAA! Suosittelemme varauksetta.

Vaimo pitelee Justiinaa, minä haen kalliosta sopivia rakosia kalliokiiloja varten.

Mietimme hetken, miten tähän uuteen saareen tulisi suhtautua ja miltä kantilta. Meinaan kyseessä on asumaton saari, eikä valmiita laiturirakennelmia ole missään. 

Hetki syvyyskäyrien tuijottelua, toinen tuijottelua ulos "ikkunasta" ja päätös > tohon suojaiseen jyrkänteeseen ja kylki kiinni. Justiinassa on moiseen tarkoitukseen sopivasti myös kalliokiiloja, joten mitään sen kummempaa hässäkkää ei tästä saatu aikaiseksi. Hienosti saatiin Justiina töijättyä ja sattumoisin itse kalliokin oli juuri sopivan korkea / matala. Universumin oma pieni kaija, juuri meitä varten. 

Paras indikaattori veden syvyyteen pinnan alla on rannan yläpuolinen muoto. Hae seinäjyrkkä kallioseinä joka päättyy veteen ja saat olla melko varma siitä, että sama trendi jatkuu sen muutaman kymmenen senttiä / ellei jopa metriä myös pinnan alle. Varmasti poikkeuksiakin on. Tänään vesi rannassa oli niin kirkasta, että syvyyden pystyi varmentamaan myös visuaalisesti. Se että näkee pohjan, ei aina tarkoita sitä että on matalaa... 😂

Kalliokiiloilla paapuuri kiinni universumin omaan kaijaan

All Fast, voittajafiilis! 

Sama fiilis "kaijaneidolla". Joka henkeään uhmaten aina keulasta pomppaa tuntemattomalle maaperälle.

Okei, tänään ei pompattu amerikkaan. Ei edes Ruottiin... Mutta meille uuteen maailmaan ja saareen. Tällasessa toiminnassa on jotain sellasta lapsekasta uuden löytämisen tuntua joka ylittää oman egon "aikuismaisen" tylsyyden. Eli siis, tämmönen on hauskaa! 😄

Uusi löytö? Mitä tehdään ensin?

Poltetaan se maan tasalle...  Näin siis jos ihmisen / egon historiasta on oppiminen. Ehkä me nyt vaan otetaan rennosti & grillataan makkarat? 😍

Ja erällä, ei mielellään sytykkein... Vaan kiehisin.

Vuollut kiehiset asetellaan ristikkonotskiiin & näin teemme tulet. Tehokkain nuotion muoto, joka muuta väittää on surullisen väärässä... 😂

Notskilla kypsennämme...

Hiillosmakkarat 😍 Tuplana. 

Päälle skoolataan kylmät vissyt... 

Ja otuksemme skoolaa omansa 💗


Maittavan ja monipuolisen lounaan jälkeen olimme täynnä energiaa. Mitä puuhataan näillä oudoilla mailla? 

Valokuvaus, tuli rinsessain mieleen. 😍



Minä taas nostalgisoidessani vanhoja aikoja, lähdin kuuraamaan Justiinan kantta. Rinsessain kippisteli kalliolla sihijuomaa kuten asiaan kuuluu. Kuningatar & kuhnuri  😉😍



Veden rajasta piti myös makkaroiden energisoimana lähteä kiipustamaan ylemmäksi kohti saarikierrosta. Oltiinkin vallattu melkonen kimpale, täydellisyyttä... Ihan tolkuttoman hieno maasto ja jokainen puu, sanattomana niitä tarkoituksenmukaisia muotoja katselee. Täydellisessä symbioosissa ympäristöönsä, eli mutkalla muutaman sentin välein kaikkiin mahdollisiin suuntiin. 

Ego meissä perustelee muutoksen pelkoaan suunnilleen tämän tyyppisin termein: "Takin kääntö, pelkuruus, luovuttaminen, hullun rohkeus".  (termejä tietysti riittää, pääasia ettei ole järkevää muuttua) Ego ei kuitenkaan ole muuta kuin jäykkä ja armottoman typerä mielen / aivopesun tuote. Jos olisimme aidosti fiksuja ja omilla aivoilla ymmärtäviä olentoja, katselisimme ympärillemme... Näkisimme vaikkapa tällaisen saaren kasvustoineen ja toteaisimme väistämättä seuraavaa... Nämä puut eivät ole juuri muuta tehneetkään kuin kääntäneet takkejaan / muuttuneet. Aina hyvästä syystä ja tässä ne edelleen ovat, itsenäisinä. Kukaan ei ole niitä lannoittanut, yhtäkään jäykkää / suoraa mäntyä ei koko saaressa ole. Jäykkyys eli sopeutumattomuus on täältä haasteiden edessä kuollut. 

Jäykkä on varaa olla ainoastaan kun todelliset haasteet loistavat poissaolollaan... 😏 

Aito elämän kanssa käsi kädessä kulkeva viisaus on aivan eri juttu kuin äly, luonto on moisesta vinkkejä pullollaan. 💗 Milloinkahan me omasta mielestämme kovinkin nerokkaat otukset otamme opiksemme? 😉


Kuljettiin siinä siis käsi kädessä viisauden = luonnon keskellä, ja nautittiin maisemista. Oltiin kiivetty kuin huomaamatta aika korkealle. Siellä meidän oma pikku tukikohta odotti miehistöään.



Oliwa otus kiipusti kallioilla kuin kotonaan. Ihmeellisen vetreä pieni otus, joka on kuin peili omistajistaan. Tänään niin täynnä iloa ja rohkeutta.


Happihyppelyn jälkeen oli aika irroittaa kiilat ja suunnata kohti uutta ja tuntematonta. Justiinan kotoisa "putputus" vie sinne minne fiilis vetää. Näin syksyllä kun egon luoma jäykkä "sesonki" on ohi, mikäpä sen makeempaa. Kaikki silmäätekevät mestat on kiinni, joten egommekaan ei osaa enää odottaa mitään = Maaperä on mitä otollisin aidosti makeille kokemuksille?  

Saaristoa "raakana" silvuplee 😍

Let's continue this, winter is coming. 😘


maanantai 25. syyskuuta 2017

Tuiskulan emäntä



Johan löytyi Tuiskulan emännälle & miljööseen sopiva vaate. Katsokaa miten värit ja kuosi sulautuvat ympäröivään luontoon. Kun hypistelin tätä mekkoa kirpputorilla, rakas Welmerini tuli paikalle ja totesi heti: "Nonni, tuon otat sitten ihan varmasti messiin".  😍


Jotta minä teen asusta / asukokonaisuudesta postauksen, vaatteen tai asessorin täytyy olla todellinen helmi menneiltä vuosikymmeniltä. Viimeksi asusta on ollut maininta täällä, jossa ylläni on Väinö-pappani vaimolleen ompelema mekko 1960-70-luvulta.


Olen ollut vaate-alalla töissä toistakymmentä vuotta ja voitte uskoa, että "rätei & lumpui" pyöriteltäessä niitä on myös tullut shopattua uskomattomia määriä ilman todellista tarvetta. Muodin mukaisesti mentiin kuin muutkin sopulit sesongista toiseen. Jälkiviisaana kysyn itseltäni MIKSI?

 Puolitoista - kaksi vuotta sitten aloin hiffaamaan asioita eri perspektiivistä, ymmärsin kuinka turhaa kaikki materia ja muodin perässä juokseminen on ollut tähän ikävuoteen asti. Sieltä kun se onni ei löydy eikä tule. Minä ainakin myönnän, että tuli myös shopattua jotta piristäisi omaa oloa. Vaate oli ollut päivän päällä ja siihen se sen piristys sitten jäikin. Tunnistatko sinä itsestäsi tämän piirteen? Shoppailetko koskaan vain oman mielihyvän ylläpitoon vs. tarpeeseen? Täytätkö jotain tyhjiötä elämässäsi ostamalla uutta ja kivaa?

Käyppäs kurkkaamassa instassa @ostolakko365,
siellä hyviä ajatuksia koskien shoppaamista ja sen todellista tarvetta. 

Hiffaukseni jälkeen naurahdan itselleni; näillä tähän mennessä shoppailemillani vaatteilla ja asessoreilla minä taidan pärjätä loppuelämäni 😂


Nämä vaatteiden helmet, mistä innostun kertomaan ovat tuulahdus menneestä. Voisiko jopa sanoa "vanhoilta hyviltä ajoilta", jolloin naiset oli naisia ja miehet miehiä. Ja mikä tärkeintä arvomaailma kohdallaan.



Tämä mielestäni postauksen arvoinen helmi on Oravaisten Verkatehdas Oy:n käsialaa oleva mekko. Materiaalina keinokuituinen jersey-kangas, joka nousi naistenvaatteissa suosioon 1960-luvulla.
Uskomaton löytö kirpparilta femmalla.


Wikipediasta Oravaisten Verkatehtaan historiaa löytyy täältä.
Jos jollain rakkaalla lukijallamme on tietoja / muistoja tästä tehtaasta, suunnittelijoista ja ompelijoita, olisimme infosta kiitollisia.

Mekko on kuin uusi, siihen aikaan on panostettu laatuun. Minun veikkaukseni on, että tämä on ommeltu 1960-70 luvulla. Miltä mahtaa näyttää nykyajan vaatebrändien mekko vuosikymmenien päästä käytön ja pesun jälkeen? En halua yhtään dissata nykyajan vaateyrityksiä, mutta on sanomattakin selvää, että hinta & laatu - suhteet on menneet päälaelleen jo aikaa sitten.
Minä henkilökohtaisesti toivon, että suomalainen vaateteollisuus nostaisi päätään, mutta taitaa olla kaukaa haettua.





Mikä on sinun arvomaailmasi vaatetuksen suhteen? Onko lempibrändiä / suunnittelijaa? Ompeletko itse? Kierrätkö kirppareita?

Minun on tarkoitus opetella ompelun salat, kiitos rakkaan anoppini joka lahjoitti meille saumurin. Sitä kun oppii "tormuuttamaan" niin vain mielikuvitus on rajana 😉

Tähän loppuun haluan vinkata upeasta vaateliikkeestä Porvoossa (myös nettikauppa)
 Niin Mua Second Hand & Vintage
Sieltä voi löytyä sinunkin helmi vuosikymmenten takaa .

Kuvista kiitokset rakkaalleni Welmerille 💖

perjantai 22. syyskuuta 2017

Tuiskulan broisu-nuudelisalaatti

Tuiskulassa kokataan AINA hyvin. Tai ainakin idea on loistava ja toteutus toisinaan makee, toisinaan suoraan roskikseen tyyppistä. Mutta ainakin täällä aina yritetään 😜

Tänään vuorossa oli sellanen kuuma / kylmä broilerisalaatti... Eläessään ei kumpikaan meistä ole moista tehnyt.

Eiku markettiin ja aineksia kasaan... Aamusella saatiin nimittäin uutisia, että kyseistä salaattia nauttisi tänään joku "silmää tekevä" henkilö. Eli siis anoppi, paineet oli niskassa välittömästi. Meillä kun on tuon appiukon kanssa molemmissa hiukan sellaista "kulinaristin" vikaa. Ni jollain tapaa täytyy täälä etelässä aina laittaa parasta pöytään ja "Impalle" vähä haastetta kotipuoleen. 😆


Ensin pannulle menee:

Pilkotut broisufileet maustettuna neitsytoliiviöljyyn / soijaan sekoitetuilla mausteilla. Paprika, curry, mustapippuri, merisuola, sitruuna & tuore chili.

Lihan paiston jälkeen pannulle lähtee:

Paprikaa (kolmessa värissä), herkkusieniä ja kesäsipulia.



Paistohommien ohessa keitellään nuudelit. Mä olen käytännössä koko merikouluaikani (4,5 vuotta) elänyt nuudeleilla. Ja oma vankkumaton mielipide on se, että MAMA nuudelit on ainoita joita kannattaa ostaa. Makuasiat =  Joku teistä voi tietysti tosissaan olla erimieltä, mutta silti mielestäni ehdottoman väärässä. 😆

Kattaus, vaimosein tykkää kattaa. Ja okei, minäkin tykkään kattella kauniita / ympäristöön sopivia juttuja. Lautasliinoiksi valikoitui siis "saaristoteemalla" olevat mallit, joiden alareunassa jopa todetaan etteivät kelpaa navigointiin? Nonni, ameriikan meininkiä 😉 

Ja niinku todettu, kattaus on kattajansa näköinen. Niimpä meidän lautasilla oli tyrnin oksia jokaisella yksi. Enempää ei raaskinut edes näin tärkeään tilaisuuteen karsia. Tyrnihän on kasvi joka on meikäläisen mittapuulla kertakaikkiaan ykkönen. Niitä kasvaa tässä Tuiskulan lammen reunalla nykyään 4 kpl. ja marjojakin tulee. Tästä siis vaimosein sai kattaukseen sen sielun.

Rakkailta naapureilta saatu valkoviini kruunasi elämyksen.

Siinä se on. Kullanruskea kanafilee, mehukkaalla kasvis / salaatti / nuudelipedillä. Silvuplee... Oli ihan törkeän hyvää, joten näitä kokeiluja meinataan jatkaa. 

Tärkeintähän koko illassa oli se, että anoppi taas kerran veti suomen kuivimman maantiepätkän (eli 8-tien) hienosti pulkkaan ja saapui tänne etelään lihapatojen ääreen. On se sinnikäs sissi jonka palkitsemisessa sietääkin olla pikkasen paineita. 😍