maanantai 30. huhtikuuta 2018

Hellyttävä huhtikuu


Maaliskuu toi rakkaan mieheni kotiin joten huhtikuussa saimme nauttia ihanista hetkistä koko perheen kera. Rakkautta, hellyyttä ja hyviä tunteita. Loma täyttyi kotoilusta, oman tiluksen askareista, ulkoilusta, treenistä ja lämpimästä yhdessä olosta. 

Tervetuloa lomamoodiin mukaan jo tutuksi tulleen instagram ikkunan kautta

Kurjalanluoto, Taivassalo 🌾 


Until one has loved an animal, a part of one's soul remains unawakened. 😍


Happy April 1st 🥂 ❤️


Delicious 💚👌🥑 Thanks for the inspiration dear Valkoisen Talon Reetta 😘 


💚🏵️🍀


Indulge. Life is Sweet 💗🌿🌸


After some forest "rumble" in these damp conditions... Well, it is sauna time! 😍


💎 FRIDAY 💎


Our kind of interior in bedroom -> Hubby brought the forest in. 
DIY pine wall from our own forest ❤️ 


I knitted a scarf to dear hubby. Matches his beanie. 💗


Get a fresh perspective, climb a tree 💚🌳
Mussalo, Taivassalo


They actually think they are exercisising & training me, silly humans... 😂 
It's the other way around 🐾❤️ 
Mussalo, Taivassalo




New adventures 💚🏞️🐾


Playdate with Benja 🐾🐾 


Leppämäen Tila 💚🐮🐑🏡




💙 


Knitter...? I prefer the term "yarn goddess" 💃 
Thanks Merja for our wedding present Maria Drockila candle 😘 
We haven't had a heart to burn it earlier ❤️




Kiss the Chef 💋 


Water is the mirror of nature 💙

Ajatuksia lähtöpäivästä... 💓
Pala kurkussa


Fiiliksiä kun Pieni suuri sairastaa 💓
 

Hehkun ensimmäinen uimahyppy kotilampeen ❤️💦🐾


💛🕘🌠

Huhtikuu toi myös meriarjen tullessaan, siitä ensi kerralla.
Vappuna meillä killuu jäät meressä drinkkilasien sijaan kuten vuosi sitten

Hauskaa vappua ihanat lukijamme!

Tervetuloa oi ihana toukokuu
💓



keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Pieni suuri sairastaa



Universumi järjesti hieman haasteita Welmerin merellelähtöpäivälle. 
 Seilausjakson alkamisen lisäksi pala kurkussa kasvoi suunnattomasta huolesta, kun meidän "pieni suuri" Hehkumme sairastui ensimmäistä kertaa.

Yllä olevassa kuvassa olemme jo tulleet eläinlääkäristä ja viemästä Welmeriä lentokentälle. Potilas Hehku meni suoraan nukkumaan sohvalle. Laitoin hänelle tyynyksi Welmerin pyjaman jonne se hautasikin heti kuononsa ja alkoi kuorsaamaan.
Ikävöivä potilaamme.


Perjantaina iltapäivällä Hehku alkoi kuolaamaan todella paljon. Hehkullahan ei ole tapana kuolata juuri ollenkaan, joten hälytyskellot alkoivat soida. Nyt ei ole kaikki kunnossa.

Mistä siis kiikasti?
Ihan normaalisti oltiin päivän aikana lenkit tehty, leikitty pallolla ja frisbiillä. Temmelletty Olivian, Retun ja Tahvon kanssa. Hehku oli myös syönyt, juonut & tehnyt tarpeitaan aivan kuten ennenkin.
Edellisen päivän lenkillä oli tassuun kyllä käynyt jokin, koska anturassa huomattiin isohko palkeenkieli joka Welmerin kanssa välittömästi puhdistettiin ja rasvattiin (vahva suositus Vetramil Paw Wax). Googlaillessamme eri syitä kuolaamiseen, yksi epäilyksemme olikin, että etutassu olisi sen verran kipeä. Hehku ontui selkeästi kävellessään, ja meidän poika on sen verran lujaa tekoa, ettei varmasti pienestä onnu. Päätimme jäädä seuraamaan seuraamaan tilannetta.

Seuraavana yönä Hehkun olo huononi, se tuli herättämään meidät 0230 ja kiipesi sänkyyn väliimme nukkumaan. Kuolaa valui älyttömästi ja pyyhkeitä sai vaihtaa kuiviin todella taajaan. Welmerin lähdön takia, meillä oli aamuyöllä muutenkin herätys ja päätimme matkalta lentokentälle soittaa päivystävään eläinlääkäriin. Olemme asioineet aikaisemminkin Evidensiassa Naantalissa ja iloksemme huomasimme että heillä on myös 24h päivystys Evidensia Raisiossa.

Saimme heti samalle aamulle ajan. Vein rakkaan Welmerin ensin kentälle ja siitä suoraan minä itkien / Hehku uikuttaen ajoimme Raisioon jossa pääsimme Evidensian ystävällisen henkilökunnan huomaan.


Hehku rauhoitettiin ja tutkittiin huolellisesti. 
Hampaat erinomaisessa kunnossa, suusta ja nielusta ei löytynyt mitään ylimääräistä, henkitorvessa / ruokatorvessa ei vierasta esinettä, vatsa ihan pehmeä ja normaalin oloinen. 
Johtopäätös oli, että Hehkua närästää. Olisiko pihalammessa uidessaan hörppinyt lammen suovettä, joka nyt aiheutti vatsanväänteitä? Hehku sai lääkettä pahoinvointiin ja närästykseen.
Kotiin päästyämme päivä meni hiljaisuudessa, meidän "pientä suurta" potilasta hoivatessa. Hehku nukkui rauhotuksen / herätyspiikin aiheuttamaa väsymystä pois ja kuolaaminen jatkui. Sain hyvät kotihoito-ohjeet, jonka mukaan mentiin.

Illalla alkoi Hehkuli hieman virkkumaan. Heti jaloilleen päästyään sen piti päästä ulos kiertämään tonttia ja etsimään onko Welmeri (meidän oma tuuska-jooseppimme) siellä jossain touhuamassa. Hehku & Welmeri kun tekevät tuolla ulkona aina kaikki hommat yhdessä.
Oli sydäntä raastavaa nähdä Hehku kipeänä ja ikävöivänä. Oliviakin oli ihmeissään kun isosta möhköstä ei ollut leikkikaveriksi.

Lääkkeet ja lepo alkoivat puremaan ja muutaman päivän kuluessa Hehkuli virkkui omaksi touhukkaaksi itsekseen. Tänään on jo lenkillä nelistetty vinhaa vauhtia rankapuita raahaten.
💓



"Pieni suuri" potilas perheineen kiittää hyvästä ja huolehtivasta hoidosta Raision Evidensian
 Tovea ja Iidaa.



Seuraavaksi onkin ohjelmassa matolääkkeet ja punkkisuojat.
Bayvantic vet paikallisvaleluliuos on tuttu tuote, mutta mites noi punkkipannat?
Nappasin niistä esitteet apteekista; Seresto vet sekä Scalibor.

Onko teillä kellään kokemuksia ko. pannoista?

Mitä punkkisuojaa teillä laitetaan nelijalkaisille lapsille?

🐾🐾

Kiitos ihanista kommenteista ja viesteistä edelliseen postaukseen.
Ootte 💎

Minä lähden nyt lounaalle ja salille, mitäs siellä touhutaan?
Ihanaa päivää just sulle 😍


maanantai 23. huhtikuuta 2018

Pala kurkussa


Primorskin ulkoankkurissa Venäjällä

Ulkona hämärtää, myrskylyhdyt valaisevat terassilla. Saunan lämmittämä kehoni yrittää rentouttaa minua, silti siellä jokin jännitys kirraa. Rakkaan Welmerin mennessä vielä kerran löylyyn rentoutumaan, minä hipsin suihkunraikkaana yläkertaan pukemaan. Pukeutumisen sijaan heittäydyn sänkyyn hillittömään itkuun. Ikävä. Se hiipii jo tupaan vaikka rakkaani on vielä kotona. Itkettyäni sydämeni kyllyydestä, tulen alakertaan soffalle kuuntelemaan tuulen huminaa puissa ja kuuman saunankiukaan kihinää. 

 Illalla istun rakkaani viereen ruokapöytään painaen mieleen hänen piirteensä kuin ensikertaa. Vatsassa kurnii, mutta silti on etova olo. Pyörittelen ruokaa lautasella, ei meinaa millään mennä alas. 12h lähtöön -ajattelen ja tunnen kuinka kyyneleet kohoavat silmiini. Nieleskelen itkua koska haluan nauttia viimeisestä koti-illasta hyvällä moodilla. Mutta tiedättekö, se ei ole niin helppoa. 
Viimeinen lomaviikkomme menee aina tietyn kaavan mukaan. Me suljemme ulkopuolisen maailman tietoisesti pois ja keskitymme täysin toisiimme. Odotamme tietoa lähtöpäivästä. Kun tieto viimein tulee, alkaa päivien, tuntien laskeminen ja pikku hiljaa möykky rinnassa kasvaa yhä suuremmaksi.
 Jokaisen hetken elää kuin hidastetusti. Painan mieleeni kosketukset, katseet, tuoksut, tunteet kuin kokisin ne ensimmäisen ja viimeisen kerran. Meillä on ollut taas upea loma, joka hetkestä on nautittu täydellä liekillä. Tästä huolimatta, viimeisenä iltana kaikki herkistyy ja ilmassa on sähköä. 

Tunnelmallisen illan päätteeksi käperrymme sylikkäin nukkumaan. Katselemme tähtitaivasta sängystämme ja kuulemme kellon tikittävän eteenpäin. Hyvän yön suukkojen jälkeen silmien sulkeutuessa kumpikin tietää, että ensi yönä ei nukuta kunnolla. 
Heti unen viedessä voiton säpsähdän hereille ja ajattelen "Ei ei älä vielä nukahda. Anna tämän hetken kestää kauemmin. Jos nukahdan, kohta on aamu." 

----

Starttaan liikkeelle lentokentältä kyyneleiden valuessa poskilleni ja pala kurkussa. Hehku uikuttaa isäntänsä perään auton takaosassa ja minä mieheni perään ratissa. Tiedän, että tänään haluan vain äkkiä kotiin, odottamaan ensimmäistä puhelua rakkaaltani.
Silloin me huokaisemme molemmat: Ai kukaan ei kuollutkaan. 

Pohjois-Itämeri

Le Havre, Ranska

Haluan rohkaista muita merimiesten puolisoita jaksamaan meriarjessa. On kova juttu olla fyysisesti erossa. Meidän elämässämme työtörni kestää pääsääntöisesti 6 viikkoa mutta kuten kulunut vuosi on todistanut, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Osalla meriperheistä, tämä ikävän täyttämä arki kestää viikosta jopa kuukausiin. Skaala on laaja, mutta törnin pituus ei suinkaan määritä sen raskautta. Minulle jopa päivä erossa elämäni rakkaudesta raastaa sydäntäni. Samaan hengenvetoon täytyy silti todeta, että me emme vaihtaisi tätä mihinkään.
 Meriarki on osa elämäämme, osa meitä.  
💓
Kiitos kanssasisarille viesteistä, että annan teille voimaa. Niin tekin annatte minulle. 
Rakkaamme ovat merellä, aaltojen armoilla ja meidän tehtävänämme on välittää sinne rakastavan kodin lämpö. Minun näkemykseni on, että rakkaillamme on se raskaampi rooli. Nimittäin kodin jättäminen ja poistuminen laitosmaiseen arkeen. Me saamme jäädä tuttuun, turvalliseen ja rakkaaseen kotiympäristöön omien tukiverkkojen pariin. 

Me olemme rakkaillemme kotisatama.

Southwold, Englanti

Kuvat ovat viime keväältä, juuri näihin aikoihin 2017. 

Minä tiedän, miltä meriarki näyttää maalla. Tämä keväinen reissu 2017 toi puuttuvan palasen kapteenskan palapeliin. Nyt todella myös tiedän, miltä se arki näyttää merellä.

Hyvää syntymäpäivää rakas Welmeri. Minun aviomieheni, rakastajani ja paras ystäväni.
Viime vuonna synttärisuukot vaihdettiin Englannin edustalla;
Hyvää syntymäpäivää Welmeri
 💓

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Retu & Tahvo ovat kotona


Noniin, päivien yhteinen uurastus kopin / häkin kimpussa palkittiin kun Retu & Tahvo saatiin kotiin. Voi sitä ihmetyksen ja tyytyväisen nelistyksen määrää mikä nyt tässä pihamme keskellä olevassa metsäsaarekkeessa vallitsee. Pojat meinaan nauttii! 😍

Ja tiluksen isäntä & emäntäkin nauttii. Onhan ne sulosia ja niin herkkiä... Meillä molemmilla on ollut pienenä kaneja lemmikkeinä, mutta eihän sitä ollenkaan muista miten näitä tulisi käsitellä. Onneksi saatiin hyviä vinkkejä Marketalta. Niillä päästiin hyvin alkuun. 

Päivää ennen poikien kotiutumista, rakenneltiin vielä verkkoaitaa niiltä osin ku se meitä epäilytti. Ihan vimoseksi tehtiin pojille oma kyltti.

Maalla kun asutaan, ei heinän saaminen ole ongelma. Kiitos vain avulias herrasmies Hakkenpäästä. Tällä 200 kilon rullalla pärjäilläänkin kummasti.


Sisutettiin poikien kömmänää heinillä. Yläkertaan vähän enemmän ja alakerran "man caveen" pikkasen vähemmän. Tuli tehtyä sen verran reilu koppi, että heinääkin tuonne menee yllättävän paljon. Mut nyt niiden kelpaa kaivella sinne tunneleitaan.

Tahvo tutustumassa kömmänän makuukammariin.

Olemme sopineet Taivassalon K-marketin kanssa siitä, että hävikkivihanneksia voidaan hakea sieltä Retun & Tahvon herkkupaloiksi. Makeeta et tällanen onnistuu, me annetaan tästä kaikki kunnia pikkupaikkakunnan hyvälle hengelle. Juuri tällaisten kodikkaiden juttujen takia, täällä on ihmisen helppo olla onnellinen. 

Tahvo köllöttelee kömmänänsä ovella, isännän elkein. 😉

Tiluksen isäntä oli tyystin unohtanut miten terävät ja vilkkaat käpälät näillä vesseleillä on. Käsivarressa on jomman kumman pojan sutimisjäljet hyvin esillä heti ensimmäisen iltapäivän jälkeen. Pitkähihasta siis vaan nöyrästi päälle kun aletaan poikia pyydystää! 😄

Hehku otti pojat hyvin vastaan. Me kokoonnuttiin koko perhe heti kotiin päästyämme tupaan takan eteen. Retun & Tahvon kuljetuslaatikko avattiin ja kaikki saivat tutustua toisiinsa. Hehku nuoli molemmat vesselit ihan läpimäriksi. Muttei puhettakaan että olisi ollut jollain tapaa metsästäväinen. Meille pieni yllätys, sillä metsälenkeillä rusakko kyllä saa Hehkuun vauhtia! Ehkäpä Hehku vaan on niin viisas, että se tajuaa tässä olevan uudet perheen jäsenet... Hehku nyt on muutenkin maailman lempein koira omalle väelleen!

Siitä saakka kun kanit on tulleet, Hehku on ottanut tehtäväkseen niiden päivystämisen. Se kiertää häkkiä, makaa ihan paikoillaan ja antaa pupujen tulla tutustumaan. Välillä sit villiinnytään ja juostaan häkkiä ympäri vähän riuskemmin. Tässä Tahvo & Hehku mittailevat toisiaan. 

Kiertovartio. Me ollaan bongattu tästä pihalta muutamaan otteeseen sellanen oikeen pöyhkeä ja hyvin voivan näköinen kettu. Mutta Hehku antaa sille kyllä aina niin kovat ritolat, että ollaan luottavaisia kanien turvassa oloon tässä suhteessa. Merikotkat puolestaan pitää kurissa metsäsaarekkeen hyvin ylhäältä suojaava puusto.


Illalla pojille sytytetään häkin oksaan myrskylyhty. Se luo kömmänään oman lämpimän tunnelmansa ja me voimme yläkerran makuuhuoneesta nähdä suoraan häkin vipellykseen halutessamme.

Miten makeita juttuja tällaiset on... Tämä loma on taas pitänyt sisällään niin lämpimiä hetkiä, että sitä tuntee kyllä täysin rentoutuneensa. Eläimet on mahtavia ja ne auttavat pelkällä olemassaolollaan meitä idiootteja olemaan pikkuisen enemmän läsnä.

Retulla ja Tahvolla on täällä nyt niin makeet tilukset, että niiden elämää on todella etuoikeus katsella joka päivä. Ja taas pienenä kääntöpuolena, kuinka paljon täältä nyt hatuttaa lähteä aikanaan seilaamaan? Ikävän määrä kasvaa taas uuteen potenssiin.

Kova juttu, pehmeät arvot ja tyyli vetää... Itseasiassa, maailman kovin juttu 😍

🐰 Retun & Tahvon kömmänä, part 1
🐰 Retun & Tahvon kömmänä, part 2
🐰 Retun & Tahvon kömmänä, part 3




keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Saariston sydämessä, Taivassalossa



On aika kilistää Tuiskulalle, prosessi loma-asunnon muuntamisesta ok-taloksi on vihdoin valmis. Lämmin kiitos kaikille niille tahoille joiden kanssa yhteistyötä asian tiimoilta teimme. 
Special kiitokset byrokratian viidakossa oppaanamme toimineelle Rakennussuunnittelija Markku Vuoriselle, Raksystems Insinööritoimisto Oy / Kristian Saukkoriipi, Taivassalon kunta ja kunnan rakennustarkastaja Ari Eskola sekä tietenkin kaikki ihanat naapurimme. 

Mitäs tykkäätte kuvassa näkyvästä pullotelineestä? Meidän rakas Hehku löysi peuran sarven iltalenkillä suolta, kotilampemme takaa. Upea esine niin sisustukseen kuin käytäntöön. Sommittelin peuran sarvia pöydälle kynttilän kanssa, Hehku istui vieressäni hetken kunnes nousi penkkiä vasten ja hamuili sarvia itselleen. Hänen silmänsä paloivat viesiä: "Finders, keepers".
Rakkaani kanssa juteltiinkin saunan lauteilla, että totta! Sarvet kuuluisivat Hehkun äpösteltäväksi, eikä meille. Meidän egommehan noita sarvia hamuaa, ne kun näyttävät hienolta takan päällä tai seinällä naulakkona. Hehku on omilla vaistoillaan ne löytänyt eikä sillä ole tarvetta pönkittää krääsällä minäkuvansa. Makunystyröitä voisi sen sijaan hiukan hivellä. 😋 

...

Maaliskuussa kirjoittelimme Kotikontujen tutkimusmatkailua -postauksen. 
Olemmekin jatkaneet seikkailujamme melkein joka päivä pisin poikin Taivassaloa, Kustavia ja Vehmaata. Kuntosalilla olemme tutustuneet mukaviin Taivassalolaisiin, joilta olemme myös saaneet kivoja retkeilyvinkkejä. Monta paikkaa olemmekin jo valloittaneet näiden vinkkien kannustamina, kiitos.

Lähtekäähän mukaan tällä kertaa Taivassalon Rouhuun Kokonvuorelle, Kaasavuorelle Tuomaraisiin, Ihattulan rantaan sekä Helsinkiin!
Annetaan kuvien puhua puolestaan.

Taivassalon Helsinki






Ahaisten louhoksen kivikasoja ihailimme viime elokuussa mereltä käsin matkallamme
M/S Justiinalla kohti Uuttakaupunkia. Tästä reissusta voit lukea täältä → KLIK

Nytkin kiviröykkiöitä ihaillaan mereltä käsin, jäältä. Upeaa!



Nostalgiaa... Ring ring!


Muistomerkki Suomen sodalle merellä 1808 - 1809.





Postitien varrella kohoaa Kyynelten Kallio.
Kallion laella sijaitsee opastustaulu, joka kertoo perimätietona kulkenutta traagista tarinaa miksi tämä on muinoin toiminut mestauspaikkana. Huh huh.  


Pieni infopläjäys suuresta Postitiestä Taivassalolaisen elämän oppaasta:

"Kuningatar Kristiinan aikana perustettiin laivamiesruotuja, joissa merenrantatilat varustivat miehiä kuninkaalliseen laivastoon. Rasitteesta oli mahdollista vapautua toisella velvollisuudella: postin kuljetuksella. Vuonna 1638 määrättiin kuningattaren valtakirjalla postilaitoksen järjestäminen. Postireitiksi vahvistettiin Tukholma - Taivassalo - Turku. Postitalonpojiksi määrättiin tien vartta parin peninkulman välein asuttaneet talonpojat, joiden velvollisuudet oli postin kuljettaminen aina seuraavalle postitalonpojalle. 
Posti saapui mereltä Taivassalon Helsinginrantaan, missä vanha tie kivilaitureineen ja muistomerkkeineen muistuttaa yhtä menneestä ajasta."


 ❤


Kokonvuori, Rouhu

Henkeäsalpaavat näkymät!

Kuntosalilta meille vinkattu näkötorni oli jykevä, jopa minäkin uskalsin sinne kiivetä korkeanpaikankammostani huolimatta. Vieressä oli siisti notskipaikka. Tuumittiin, että ensi kerralla  otamme polttopuut ja makkarat mukaan.

Kun me kiipesimme lintutorniin, Olivia jäi alas, Hehkuli sen sijaan kiipesi ensimmäiselle tasanteelle istumaan ja odottamaan meitä. Matkalla tornille näimme neljä upeaa valkohäntäpeuraa. Luonto on hämmästyttävä ja niin eloisa täällä kaikkialla.







Ihattula




Kaasavuori, Tuomarainen








Muuttaessamme tänne, Taivassalon kunta lähetti meille tervetuloa postia; 
Opas Taivassalolaiseen elämään
Siellä sanottiin, että saaristossa sykkii Taivassalon sydän.  
Sen me allekirjoitamme. Mitä enemmän täällä maisemissa tarpoo ja niitä tutkii, sitä makeammalle nämä tienoot tuntuvat. Jokainen reissu pitää sisällään "wau" elämyksiä. 

Kiitos, seikkailumme kotikonnuilla jatkuu. 


❤❤❤