perjantai 29. kesäkuuta 2018

Tuiskulan Louhi, vol.2


Todella kauan maltettiin odotella Louhen kanssa...

Aamun valjetessa pideltiin kovinta sadetta, nautittiin karvakuonojen kanssa painimisesta ja aamukaffesta. Sadetutka & todellisuus pitivät hienosti paikkansa ja klo.12:00 päästiin jo kaikki ulos pihalle nelistämään... Louhen kimppuun tietenkin 😊

Ajatuksena oli saada Louheen katto  / tärkeimmät seinät joten kuten pystyyn.

Kattomateriaaliksi valikoitui tontilla lojunutta kattopeltiä. Sehän ei materiaalina ole millään tapaa lämmin, mutta pätevä senkin edestä. Joten peltiä laitetaan ja panostetaan sen naamiointiin sit sen verran, että lopputulos on yhtä lämmin kuin Retun / Tahvon kömmänässäkin. 


Hehku & Kide varmaan luulee että tästä tulee niille kämppä? Sen verran ahkerasti olivat mukana toteuttamassa... 


Kattoruoteet tehtiin ihan pokkana karvalaudasta. Ei järin jykevää, mutta ajatuksena on että koko katto tuetaan vielä rankapuilla päältäpäin, koska se pitää sit samalla pellin päälle kasattavan maa-aineksen paikoillaan. Eli näin...


Vähän seinää tuulensuojaksi. Meistä tällanen lautakuosi on makee ja käytännönkin kannalta parempi kuin pelkkä päällekkäin naulattu suora seinä.


Mahdollisimman paljon alkuperäistä puustoa ja risustoa täytyy säilyttää. Louhelle saavutaan ja sieltä poistutaan aina samaa polkua pitkin. Rutikuiva sammal & jäkälä tuhoutuu nääs tuossa tuokiossa jos tuolla nelistää missä sattuu. Nytkin on saatu kyllä tuhoa aikaan, mutta niin vähän kuin suinkin mahdollista.


Maakatto asettuu hienosti Louhea suojaavan ison männynoksan alle.


Peltikaton naamioinnin kanssa riittää hommaa. Se on niin petollisen karu jos vähänkään mistään pilkistää. Rankapuilla ja sinnikkäällä nikkaroimisella se siittä kuitenkin nöyrtyy. 😊


Tuulensuojaseinät kasassa. Kiva kuosi, nyt vaan sitte odotellaan entropian kasvua ja vääjäämätöntä harmaantumista. Saapa nähdä kumpi harmaantuu ensin? Minä vaiko Louhi? 😉


Louhi köllöttää ihan kiinni tossa vanhassa männyssä. Itse männystä ei luojan kiitos tarvinnut katkoa oksaakaan, se otti Louhen syleilyynsä ihan suosiolla. Sopii meidän tyyliin 😍



Katto & seinät saatiin sen verran rivakasti nikkaroitua, että ei maltettu jättää vielä siihen.
Louhen ympäristö on niin makeen aurinkoinen, että päätettiin nikkaroida kylkeen vielä "aurinkoterde". 

Samalla saatiin taas tontilta ylimääräisiä tiiliä ja tollanen muovinen kuormalava piilotettua terden alle tueksi. Siellä ne saa köllötellä katseilta piilossa maailman tappiin. Tais siis kunnes meistä aika jättää ja joku muu tulee Tuiskulaa asuttamaan. Näinhän se menee, omistamisen koko konsepti on täyttä harhaa... Kaikki on täälläkin vain lainassa hetken. 😉

Peltikatto, siinäpä sitä haastetta. Mä olin tän ongelman kanssa jo hiukan epätoivoinen kunnes rakas vaimosein keksi loistavan idean. 

Kunhan meidän karvakuonot hiukan varttuu ja alkaa oleen järkeä sisustaa tuota meidän mökkiä jollain tapaa pysyvämmin... Niin sieltä raijataan muutama lehmäntalja tänne Louheen. Toinen talja nidotaan tonne sisäkattoon peltiä peittämään ja toinen saa tietysti olla tossa lattialla. 😍


Louhen tuulenpuolen sivulle alettiin kasaamaan myös kivimuuria. Ajatus on, että tämä louhen ja ison lohkareen välinen aukko muurataan luonnonkivillä umpeen. Näin täällä vallitsevat länsi / lounatuulet eivät pääse puhaltamaan sukkana sisään. 


Tuiskulan tontilla kivimurkulaa riittää. Tänään ei jaksettu kantaa enempää... Mutta on siellä jo hyvä kivimuurin alku. 


Louheen mahtuu makoilemaan kummin päin tahansa. Tässäkin suhteessa kävi silkka tuuri, sillä ei todellakaan mitottu mitään kun tätä tehtiin. Katottiin vaan mikä hyvin sopisi tän männyn syleilyyn ja sitä tehtiin. 


Tää vetoaa kyllä kaikkiin meikäläisen luola-, erä-, sissi-, nuijamies sopukoihin. En malta oottaa että pääsee tänne ekan kerran vähä tunnelmoimaan. Harmillista että syksyn pimeisiin on vielä aikaa, mun puolesta saisivat tulla jo. 😊

Jaa niin ja aurinkoterdestäkin tuli ihan hyvä. Ei millään tapaa suora mistään suunnalta katottuna kylläkään... Mutta voi kauhia jos tänne jotain suoraa tunkee ni pilalle menee. Tuo kattopelti on siitä hyvä esimerkki ja kauhee työ raiskata se tuolta näkymättömiin. 😆



Mukava heittäytyä tuohon tolpan juureen tauolle & kuvitella tuli nuotioon ja vaimo kainaloon. 😍


Aurinkoterden takareuna > noudattelee meidän suoruusperiaatteita tai pikemminkin niiden olemattomuutta. Kelepaa! 


Näkyy se kivimuurikin siellä jo vähäsen. Vielä pitää jaksaa punnertaa puolet lisää korkeutta siihen...


Tuonne niitä taljoja, vähä jotain kunnon wiskiä ja sitte sitä aitoa oikeeta seuraa. Vaimo, karvakuonot ja luonto. Unelmiahan tässä tehdään ihan omin pikkukätösin. 😍


Sieltä se vähän vielä pilkottaa. Kivimuurin kohotessa aina vain vähemmän...

Enempään ei kummallakaan riittäny paukkuja tänään & huomenna on takuulla välipäivä kaikesta. Mut ollaan tyytyväisiä siihen millaseksi toi muodostuu. Mitä enemmän luontoa käyttää mukana nikkaroinnissa, sitä makeempi siitä tulee.


Stay tuned for vol.3 😍

torstai 28. kesäkuuta 2018

Tuiskulan Louhi, vol.1


Mulla on tapana skannailla maastoa aina silleen "tossa olis makee paistella makkaraa notskilla" tyyliin. Näin kattelen maisemia saaristossa, metsässä ja tietty täällä kotona Tuiskulassakin.

Eräänä iltana ollessamme vaimon kanssa koiria pissattamassa, bongattiin tontilta hieno mesta. Tollanen kunnon käkkärämänty jonka oksien huomassa iso kivenlohkare. Meillä välähti, tähän me tehdään jonkulainen laavu / notskipaikka.

Siitä se sitten lähti... Juhannus oli ja meni & ideat muhivat ja hakivat muotoaan saunan lauteilla.

Tänään oli hihojen käärimisen aika 😊

Rakas vaimosein & Kide tutustumassa Louheen. 

Aamu aloitettiin käyskentelemällä Louhen "perustuksilla". Kävi selväksi, että ison lohkareen kylkeen rakennettava nuotiopaikka määrittelee tavallaan koko muun rakennelman. Aloitettiin siis siitä. Roudattiin pihalta edelleen löytyviä "jätetiiliä" paikoilleen ja tehtiin niistä kunnon kivijalka nuotiolle. Tiilikasan päälle valettiin kosolti betonia ja kerättiin luonnonkiviä kuoreksi.


Jahka nuotio oli saanut vähän ääriviivojaan, oli aika sommitella Louhen lattiaa. Mitään liian hienoa ei ole luvassa vaan kakkoskakkosella & karvalaudalla mennään. Jätetiiliä ja lekaharkkoja sai kivasti tässäkin projektissa kulutettua lattian tukemiseen & pois näkyvistä.


Kun kehys saatiin valmiiksi ni sit vaan lautalattiaa pykäämään.


Puulattia mukailee näennäisesti nuotion muotoja. Lattian ja varsinaisen nuotion kivien välissä on kuitenkin kosolti tyhjää tilaa, jottei lämpö liian äkäseen siirtyisi puiseen alustaan. Tänkin kanssa sit vaan tarkkana ku alottaa tulistelemaan... Jos vaatii muutoksia ni niitä tehdään käyttökokemuksiin perustuen.


Koko hökötys verhoutuu hienosti tämän uljaan käkkärämäntyvanhuksen oksaston huomaan. Ja kun kerran oksiston huomassa ollaan, sekin pitää ottaa tulistelussa huomioon. Näillä keleillä en lähtisi tänne tulta laittamaan missään tapauksessa. Mutta ne satavarmasti tulevat sadepäivät, pilviset syysillat... Sieltä löytyy tulistelukelejä ihan varmasti. 


Vähän kerettiin jo sommitella kattoakin, mut jätettiin suosiolla tämä projekti myöhempään ajankohtaan. Louhi saa tuossa nyt rauhassa harmaantua säiden armoilla hetken.


Näkymä louhesta kivinuotion suuntaan on kodikas ku mikäkin. Voin vaan kuvitella mitä se on sitten pimeinä syysiltoina kun nuotion loimu leikkii takana olevan kivenlohkareen pinnalla & taivaankansi on täynnä tähtiä. 😍

Mites se menikään? Joka päivä olisi syytä vaimo iskeä uudelleen... Tätähän tälläkin loppupeleissä havitellaan. Jahka valmistuu ja syksy pimenee, niin tänne tullaan loimuttamaan lohta ja nautiskelemaan valkkaria makuupusseihin. Silloin ollaan taas tän asian ytimessä 😉


Louhen takaseinä saatiin tehtyä & kattoa kannattelevat palkit sommiteltua jollain tapaa paikoilleen. Oltiin tosi onnessaan, kun tontin jätepuukasasta sattu tollaset tuhdit ja jo harmaantuneet palkit löytymään. Sopii fiilikseen ja harmaa on täällä POP 😏


Kodikasta eikö totta? Voin niin nähdä meidät koko poppoon täällä yöpymässä. Me makuupusseissamme ja karvalapset kuorsaamassa viekussa omilla vilteillään.


Tohon jamaan se tänään saatiin. Puuttumaan jää siis vielä: Maakatto, sivuseinät ja... No varmaa on,  että ideoita suorastaan tulviii lisää kun projekti etenee ja tän alun päälle saunataan.


Hehkuli nauratti meitä nikkaroijia omilla puuhillaan. Poika on ihan tosissaan upgreidaamassa rengastreenejään tähän traktorin takarenkaaseen. Saa sitä raahattuakin jopa pitkin tonttia. Anna mennä vaan "dream big boy" 😍


Lisää fiiliskuvia. Makeesti toi uppoaa paikoilleen. Tosiaan sitä laudoituksen harmaantumista odotellessa, luonto hoitaa kyllä sen homman.



Takaseinän laudoitusta. Kuten kaikesta näkee, tämäkään projekti ei nähnyt mittaa, vatupassia eikä liitunaruja. Kaikki on vinks vonks, eli PERFECT 😎


Tuonne kun se pikkuhiljaa harmaantuu niin ei paljoa silmiin pistä. 


Nuotion kivilohkare peittää koko rakennelman.


Se oli sellainen nikkarointipäivä. Nyt painellaan vaimon kans löylyihin tuumimaan ja ideoimaan lisää... Mikä makee päivä taas koko perheen kanssa luomisen vallattomassa maailmassa.


Stay tuned for vol.2 😍




torstai 21. kesäkuuta 2018

Mansikka-mozzarellasalaatti



Ihana kirjoitella teille tämän herkullisen salden ohjetta vesisateen ropistessa Tuiskulan kattoon. Takkatuli loimottaa ja suitsuke levittää pieneen torppaamme itämaista tuoksuaan. Me nautimme vesisateesta tämän helleputken jälkeen. Luonto kaipaa vettä, tulenteko kieltokin ehkä tätä kautta päättyy ja pääsee kunnolla tulistelemaan. 

Tuiskulan Robin Hood aka rakas Welmerini ampuu pihalla vaistojousella

Sesset & pupuset torkkuvat pehmeässä sadesäässä.


Salaatti ainekset löytyivät kaikki meidän omasta K-Marketista. 
Mahtavaa, että sieltä löytyy myös paikallisia tuotteita. 
Tähänkin saldeen saimme Lokalahdelta Simulan tilan mansikkaa 
sekä Taivassalolaisen Vakka-Yrtin villirucolaa.
Todella jees meininki 💚

Näiden lisäksi saldeen jääsalaattia, mozzarellaa, pähkinöitä, basilikaa, 
rouhittua mustapippuria, oliiviöljyä sekä balsamicoa.






Salden voi laittaa esille kahdella tavalla, rakentaa kerroksittain suoraan lautaselle tai tehdä isompaan kulhoon ja möyhiä kaikki sekaisin. Molempi parempi.
Tämä salde oli avecina riisille ja kanalle.

Rakkaani osaa tehdä maailman parasta kanaa. Joko kokonainen kana tai koipia, marinoidaan, pyöräytellään pinta notskilla ja sen jälkeen uuniin pariksi tunniksi. Mehevää 👌

Tuiskulan lautaset ovat kookosta. Kauniita, helppokäyttöisiä eivätkä kolhuja pelkää.
Säännöllisesti öljytään ja ovat kuin uusia sen jälkeen. 
Kookoksesta valmistettuja astioita löytyy Lootholman Finnish Art Shopista.

Vinkkaan teille vielä Kapteenskan lempparisalden ohjeen ,
sekä tämän päivän Rannikkoseudusta hortoilua Anna-systerin ja Mian tyyliin.
Tässäpä hyvät saldet ja vinkit juhannusgrillailujen oheen. 

Miten meinaatte viettää keskikesän juhlaa?  Vai oletteko kenties meidän kanssa samoilla linjoilla, 
 että jokainen päivä olkoon oma juhannuksensa?  

Jokatapauksessa juhlitte tai ette, nauttikaa olostanne 😍

 Rahja ranchilta hauskaa mittumaaria 💓


maanantai 18. kesäkuuta 2018

DIY Puunkantowerme


"Klenkka" alkaa pikkuhiljaa kuntoutua ja kun ruppi on kunnossa niin mielikin nelistää heti omia juttujaan. Näin tänään, oli vähän semmonen fiilis et tarttee tehdä jotain hyödykästä.

Tuumasta toimeen...

Meidän puunkantowermeet alkaa oleen ihan finaalissa. Pärekorit päreinä ja saunan rautainen puuvasu nyt vaan on liian teollinen ja ottanu meikäläistä pannuun jo pidemmän aikaa. Eli, uusitaampa suitsait sukkelaan tää puunraijauskalusto.


Gyntterit jalkaan ja takamaastoon merikontille hakeen työkaluja. Saha kauniiseen käteen ja pilppomaan. Päätin taas heti alkuun, että mittanauhaa ei tarvi käyttää. Yhden halon otin puuvajalta mukaan ja sit sommiteltiin hetki & pilkottiin toinen.


Käsisaha, siinä on sitä jotain. Aurinko porottaa ja hiki lentää. Mä tykkään, ja tällasta peruslautaa nyt sahailee käsin ihan samaan tahtiin ku koneillakin. 


Tuiskulan tuotantolinja kävi heti kuumana...


Ajatus oli ensin tehdä itelle 3kpl. näitä rujoja wermeitä. Mutta sitte hoksattiin, että rakas anoppi on tulossa huomenna kylään ja siinä kyydillä saadaan toimitettua Kalajoellekkin pari. Appiukko saa siis tästä satsista omansa. 


Ideahan olis pitää tämmönen verme mahdollisimman keveenä, jotta hyötykuormalle jää tilaa ja sitä jaksaa kantaa. 


Karvakuonot avusti totutusti koko projektin ajan. Hehku niin ylpeenä aina noita rankojaan raahaa ja pilkkoo. Ottaa vissiin iskästä mallia, kun samaan tapaanhan minäkin noiden kanssa riehun... Ainakin Hehkun silmin katseltuna. 😍


Nuo Hehkun risutkin alkaa oleen melkosia... Tuo sen edessä oleva, käsivarren paksunen koivu > sen mä olen saanut kerran jalkoihini takaapäin kun Mr. Hehku sen kanssa juoksi ohitte. Mukava ottaa tollanen polvitaipeeseen ... Todella mukava 😆 Silmät täytyy pitää auki kun se noiden kanssa lähtee nelistämään.


Puunkantowermeet tehtiin ihan kursailematta karvalaudasta. Tuiskulan pikantti lisä saatiin oman tontin rangoista, joista tehtiin kantokahvat.


Nips naps, poikki ja pinoon...


Ja kunnon naulalla kiinni... Saapa nähdä miten kestää käyttöä?


Höyläämätön lauta & rankapuu, siinä on vaan jotain makeeta! 


Hehku otti painimatseja myös meidän kuntoradan ylätaljapainon kanssa. (traktorin peräkärryn rengas)


Linjastolta pukkaa laitetta ulos niin ettei Justiina meinannu kameroineen perässä pysyä... 😂


Appiukolle meneviin wermeisiin panostettiin vähän enemmän ja hivastiin pahimmat piikit pois sieltä minne käsi käy. Ei appiukko varmasti tikkuja pelkää, mutta anopin hipiää ajateltiin tässä jos sattuu innostumaan puiden kannosta? 😍


Hehku & rankapuu. Se aina niin tärkeenä on noiden puittensa kanssa. Ja mikä ettei, niin oon minäkin... Puu on makee materiaali! 


Sit kaivertamaan vähän persoonaa näihin teollisiin tuotteisiin...


Toi polttaminen on jännää puuhaa, ihan syiden kanssa symbioosissa pitää koittaa piirrustaa. 




Itelle tehtiin: T=Takka, N=Notski ja S=Sauna merkkiset wermeet...

Appiukolle lähdettiin hifisteleen & piirrettiin notskit. 

Sit merkattiin vielä styypuurin / paapuurin kourille omat wermeensä. 




Keulittiin nautisuudella vielä sen verran, että molemmat wermeet saivat omat Plimsolin merkkinsä. Näin vältytään toivottavasti vaarallisilta ylilastauksilta emokotona. 



Tässä notskiwerme lastattuna.



Saunawerme, palveluksessa!

Ja takkawerme odottelee tyhjillään syksyn / talven sesonkiaan.

Se oli semmonen nikkarointisessio. Hauskaa oli ja lopputuloksena jotain aidosti hyödyllistä. Työn jälki on tänne meidän ranchille sopivan rujoa, kuten on ollut tapana.

Mietittiin siinä nikkaroidessa vaimon kanssa, että jos tällasia väsäisi vaikkapa torimyyntiin... Niin ei varmasti yli 5:ttä eskoa kukaan noista maksais. Joten tällanen ihan peruskäsityö, se ei taida elättää kovinkaan helpolla? Makee ajatus kuitenkin, että tekisi jotain konkreettista omin käsin ja eläisi sillä. Jotenki surullista ajatella, että nykypäivänä tällanen maalaisjärkinen käytäntö on statistin roolissa. Brändäys ja kaiken maailman leijuminen vie...

Noh, täällä Tuiskulassa todellisuus on toisenlainen. 😍

Nikkaroikaa ihmiset rakkaat, sekin vie parhaimmillaan egon tuolle puolen. Jokaisessa meissä asuu pieni nikkaroija, ompelija, savenvalaja, muurari tai ylipäätään puuhastelija. Ja kunnon puuhastelijalle, lopputuloksella ei ole mitään merkitystä, sillä se ONNI... On puuhastelussa!

💗