maanantai 25. helmikuuta 2019

Anopin kanssa elämysmatkalla


Rakas Welmeri toteaa aina jotta: Kyllä tänne pääsee mukaan kun vaan saatte aikaseksi...

Taisipa hiukan silti yllättyä kun soittelin hänelle uutisia, oltiin rakkaan anopin kanssa päätetty tulla laivalle mukaan tällä törnillä mikäli vain sopiva matka sattuisi kohdalle.

Eipä aikaakaan kun Stena Arctica sai Porvoo-Ust-Luga-Porvoo matkan.

Pakkasimme anopin kanssa reput ja suuntasimme kohti Porvoota, elämysmatkalle jollaista ei rahalla saa. Miten jännittävää päästä pitkästä aikaa mieheni matkaan ja jakaa kokemukset rakkaan anoppini kanssa. Welmerin toinen maailma on niin erilainen, ettei sitä voi koskaan sanoin kuvata tai jollekkin toiselle yrittää selittää. Kun kiipustan laakonkia pitkin laivaan, astun täysin omanlaiseensa maailmaan.

Tervetuloa rakkaat lukijat kuvin mukaan tälle ainutlaatuiselle matkalle!

Hyytävä kylmyys, se meille jäi mieleen ulkotiloista. Reissun aikana pakkasta oli parhaimmillaan yli 10 astetta ja kova paikoin yli 20m/s puhaltava pohjoistuuli teki ilmasta viiltävän kylmää. 

Porvoon pitkäaikaisparkista olikin melkoinen kävelymatka laivalle. Porvoossa kaikki on suurta, laiturit, laivat ja etäisyydet. 

Haettiin Maikun kanssa fiilistä komentosillalla. Mitkä näkymät täältä avautuukaan!


Kapteenska perämiehen ajopaikalla... Täältä Welmeri kolleegoineen ohjaa tätä valtavaa alusta pitkin maailman meriä. Mikä vastuu, sekä ihmishengistä, että ympäröivästä luonnosta.



Pian olikin lähtötsekkien aika. Luotsia odotellessa testataan komentosillalla kaikki laitteet ja varmistetaan että alus on täysin toimintakunnossa kun narut irroitetaan ja on aika suunnata kapeaa väylää ulos merelle. 

Laitteiden tarkastuksessa apuna käytetään lukuisia checklistoja. Mitään ei jätetä pelkän muistin varaan, inhimillisen erehdyksen mahdollisuus on tehokkaasti minimoitu.

Welmeri ja Maikku, samasta puusta ❤

Meillä tytöillä juttua riitti kun pohdiskelimme milloin mitäkin teorioita... Ympärillä aluksen henkilökunta suoritti omia toimiaan lähtöön liittyen meistä välittämättä. Hyvä niin, tarkoituksenamme ei tietysti ollut olla taakkana kenellekkään. 

Welmeri sen jo tullessamme meille totesi: Muistakaa sitten että mä olen todennäköisesti todella paljon töissä tällä matkalla. Reissu on aikataulultaan tiukka, joten en pysty säätämään omia työaikojani millään teitä silmällä pitäen.

Ja näinhän se olikin, Welmeri oli jatkuvasti töissä. Jos ei komentosillalla ajamassa laivaa niin sitten omassa toimistossaan suunnittelemassa tulevaa. Welmerin sanojen mukaan, toimistossa pedataan yleensä aina tulevaisuutta... Eli siellä järjestellään jo seuraavan matkan / sataman asioita. Komentosillalla taas ollaan aina hetkessä ja täysin läsnä.


Vahdissaan oleva perämies tekee lähtötarkastuksista suuren osan jo ennen kuin päällikkö ja luotsi tulevat komentosillalle. 3.perämies Ville työn touhussa. 


Pääkoneen koekäyttö ennen irroitusta. Welmeri selostaa Maikulle tekemisiään... Laivalla voisi kierrellä loputtomasti ja kuunnella mielenkiintoisia faktoja. Näillä miehillä on uskomaton tietotaito ammattiinsa, siihen on ikään kuin kasvettu sisään. 

Kaikki on valmista, vielä luotsi kyytiin ja menox.

Welmeri ja hänen oikea kätensä, försti (yliperämies) Eero. 

Minua niin lämmitti katsella näiden miesten yhteistyötä. Kaikki hoituu ammattitaidolla mutta kuitenkin jollain tapaa rennon oloisesti. Sellaistahan se on kun asiat osataan, ei tarvitse jännittää. 

Hinaajat Ahti ja Esko avustivat meidät laiturista merelle. Welmeri kertoo että hinaajien päätehtävä on varmistaa aluksen turvallinen liikkuminen ja turvata satamarakenteita. On hyvä tietää, että jos jokin menee aluksella vikaan... Ahti ja Esko ovat apuna.

Porvoon satama ja jalostamon valot ovat kyllä upeaa katseltavaa mereltä käsin. 

Welmeri ohjaa laivan laiturista siiveltä käsin. Kun alus on saatu laiturista väylälle, siirrytään sisätiloihin.

Luotsi, Welmeri ja Eero. Saumatonta yhteistyötä!

Lähdimme Porvoosta illalla ja jo seuraavana aamuna olimmekin Ust-Lugan ankkuripaikalla. Mitkä maisemat aamukaffen nauttimiseen!

Aluksen ollessa ankkurissa, Welmerillä oli aikaa kierrättää meitä hiukan pitkin laivaa. Tässä ollaan konevalvomossa.

Ennen konehuoneeseen menoa kävimme kannella kävelyllä. Sieltä meillä ei ole yhtään kuvaa, sillä koko lastikannen alue on räjähdysvaarallista aluetta, eikä siellä suojaamattomia sähkölaitteita saa olla mukana. Kännykät, kamerat, älykellot... Kaikki on pidettävä poissa lastikannelta. Harmi, sillä näkymät kannella ovat huikeita. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, joilla ei parane leikkiä.

Konehuone oli sanalla sanoen VALTAVA! 

Löydättekö meidät kuvasta Maikun kanssa?

Tässä etualalla on pääkone. 22600 hevosvoiman Hyundai ristikappalediesel. Kone on Welmerin mukaan kakstahtinen ja männän iskunpituus on 2,5m... Minulle nämä lukemat eivät paljon kerro, mutta onhan pelkkä pääkoneen 4 kerroksen korkeus, vaikuttava!

Pääkoneen takana näkyvät 3 apukonetta. Niillä laivaan tehdään sähköä, Welmeri selostaa..

Apukoneiden yläpuolella, tuossa meidän takana näkyvät siniset höyrykattilat. Niillä tuotetaan höyryä jota käytetään mm. lämmitykseen ja lastipumppujen turbiineihin. Lisäksi kattiloiden palokaasuista tehdään lastitankkeihin suojakaasua. Tämä INERT-kaasu on happitasoltaan 3-5% ja takaa sen, että aluksen lastitankeissa ei koskaan ole palavaa / räjähtävää seosta. 

Pääkonetta ihailemassa... On se järkyttävä mylly. Tässä ollaan Welmerin mukaan kampikammiotasolla. Noista koneen kyljestä olevista luukuista konemiehet käyvät säännöllisesti koneen sisällä tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Siis ihmisiä kiipeilee koneen sisällä? Jotenkin todella hullua ajatella... Kone ei tällöin tietystikkään ole käynnissä. 

Tässä ollaan aluksen lastipumppuja ihailemassa. 3 x 3000 m3/h on näiden höyryturbiinipumppujen teho... Eli siis 3 000 000 litraa tunnissa per pumppu. 

Pääkoneen turbo. 


Konehuone tiloineen tekee vaikutuksen kaikilla mittareilla. Ja niin siistiä, joka paikassa... Kaikki työkalut paikoillaan eikä likatahraa missään.

Konekierroksen lopussa kävimme vielä ruorikonehuoneessa. Siellä Maikku fiilisteli koripallokentällä, niin... Uskomattoman isoja tiloja täällä on. Kaikki on suurta ja aiheuttaa sellaista epäuskoista huokailua.

Ust-Lugan ankkuripaikalla oli meidän lisäksemme paljon muitakin laivoja.

Talvinen meri on uskomattoman kaunis... Tilan tuntuun jää koukkuun.






Taisin jo mainita aiemmin... Mutta mainitaan vielä toistamiseen, ulkona oli KYLMÄ! Uskomaton miten tuollainen osittain auki oleva meri, pakkanen ja tuuli meneekin luihin & ytimiin...

Komentosillalta kävimme pikaisesti vierailemassa laivan Freefall pelastusveneessä. 

Tämä siis pudotetaan tositilanteessa vapaapudotuksella mereen, miehistö kyydissä. Veneessä on oma sprinker järjestelmänsä ja ilmapullot siltä varalta, että se joudutaan pudottamaan palavan meren pintaan. Hurja vekotin!

Rakas Welmeri yrittää hiihtää paparazzia pakoon... 😍

Koeponnistimme Maikun kanssa myös aluksen saunan, kera alkoholittoman skumpan tottakai. 

Aluksella on alkoholin suhteen täysin nollalinja. 

Ust-Lugassa yliperämies Eero kertoi meille lastiohjaamon saloja. Yliperämies tai försti kuten sanotaan, on vastuussa aluksen lastinkäsittelystä ja kaikista kannella tapahtuvista asioista.

Lastiohjaamossa ihailtiin aluksen edellisen managementin aikana tehtyjä taideteoksia. Nämä ovat  jonkun aluksella aikanaan seilanneen sähkömiehen tuotoksia. 

Stena Arctica on elinkaarensa aikana seilannut monen eri lipun alla. Ensin se oli ruotsalaisten ylpeys, sitten se liputettiin suomeen ja Welmerikin seilasi tuolloin aluksella förstinä, sitten lippu vaihtui Englantiin ja taas vuonna 2017 tammikuussa takaisin suomen lipun alle.

Welmeri tuntee omien sanojensa mukaan Arctican kuin omat taskunsa. 

Oi tätä elämää... Päiväsaunan jälkeen messiin mustikkapiirakalle kera kermavaahdon. Welmeri nauroi kun me anopin kanssa jutusteltiin tuossa että: Tällainen ääriolosuhteissa yhdessä olo hitsaa meitä yhteen...

"Ääriolosuhteissa" tokaisi Welmeri ja me kaikki naurettiin selkäkeikkaa tämän jälkeen...😂


Maikku ajopaikalla...

Tytöt vuorotellen mallattiin tätä tuolia. Joku outo vallan tunne tässä hiipii kehoon! 

ECDIS karttakuvaa Welmerin kurvailusta ankkuripaikalle. 

Ust-Luga traffic ilmoitti kanavalla 69, että meille olisi tulossa piakkoin luotsi. Ja niin alettiin taas käynnistelemään koneita ja valmistautumaan satamaan tuloon.

Lähtötestit ja kaikki kunnossa. Ankkuri ylös > menoksi kohti luotsivenettä ja sitten itse satamaa.

Luotsi saapuu hinaajalla.


Satamaa lähestytään ensin automaattiohjauksella jonka jälkeen otetaan käsiruori. Vahdissa oleva vahtimies tulee kannelta komentosillalle ja alkaa toteuttaa ruorikomentoja Welmerin, luotsin ja vahdissa olevan perämiehen valvonnassa. 

Me tytöt otettiin sillalla rennosti.

Pelattiin Skip-boa…

Ja kudottiin... Minä tein kauluria Welmerille ja Maikku kaulahuivia Welmerin kummitytölle.


Ust-Luga lähestyy...

Ennen satamaa meihin kiinnittyy hinaajia. Ust-Lugassa niitä otetaan laivaan kiinni 3 kappaletta. Yksi perään keskelle saattamaan, toinen keulaan ns. olkapäälle ja kolmas torpan föörkanttiin.

Ust-Lugan väylä on todella ahdas, ja hinaajat varmistavat sen että alus pysyy kaikissa tilanteissa väylällä. 



Turvallisesti laiturissa.

Emmekä suinkaan ole ainoita. Miten valtava tämäkin satama on... Welmerin mukaan parhaimmillaan täällä lastaa 5 Arctican kokoista tankkeria yhtä aikaa.

REBCO = Russian Export Blend Crude Oil. 

Sitä täältä haetaan ja tällä perusraakaaineella suomen jalostamon pyörivät. Joten kun seuraavan kerran olet autollasi tankilla, on hyvinkin suuri mahdollisuus siihen, että tuo juuri tankkaamasi bensiini on jalostettu rakkaan Welmerin maahan tuomasta REBCO:sta. 😉

Illan pimetessä Ust-Lugassa, meillä oli lasti päällä.

Ja niin laivan omat rutiinit pyörähtivät taas käyntiin... Lähtötsekit, luotsi, laiturista irti ja ulapalle.

Mikä päivä nyt on?

Matka on sumentanut ajantajumme täysin... Laivalla ei tavallaan ole aikaa, on vain käsillä oleva työtehtävä ja sen suorittava henkilökunta. Aivan sama mitä kello on, tai mitä viikonpäivää kalenteri näyttää.

Mikä matka tämä on ollut! Ja että sain jakaa tämän kaiken minulle niin rakkaan anoppini kanssa.

Mieltäni erityisesti lämmitti Welmerin sanat kun viimein pääsimme laivalta kotiin:

Kiitos! Te veditte niin hienosti. Olitte omia itsejänne ihan niin kuin minäkin pyrin laivalla olemaan. Sovitte hienosti siihen flowhun jota minä laivalla ollessani pyrin ylläpitämään. Ylpeähän tässä saa olla!


💓💓💓