keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Luonnon koruja vaimolleni

Muistatteko kesäkuun alun postauksen jossa tehtiin meille yhteinen kaulakoru peuran luusta.

Noh, me ollaan täällä Taivassalon metsissä ilakoidessa keränneet melkoisen kokoelman erilaisia luita ja muita luonnon antimia. Periaatteella: Ompa jotenki ovelan näköinen oksa, kivi, luu > otetaan talteen ja odotellaan inspiraatiota. 

Koskaan ei ennakkoon tiedä mihin näitä luonnon "osasia" tulee käytettyä, eikä koskaan ole mitään valmista suunnitelmaa. Idea & suunnitelma tulee sitten kun on tullakseen.

Eräänä päivänä istuskellessamme notskilla, asettelin hiillosta odotellessa peuran kylkiluita ristiin rastiin. Kyselin vaimolta millaisesta asettelusta pitäisi, jos vaikka tekisi niistä jonkin yksinkertaisen kaulakorun...

Siitä se sitten lähti 💖



Mulla sattuu olemaan siitä ihanan erilainen vaimo, että todella uskaltaa & kehtaa pitää erilaisia asusteita yllään. Justiina kun ei korviaan lotkauta sille mikä sattuu olemaan muotia, johonkin tiettyyn tyyliin sopivaa tai millä yleisesti kuuluisi itsensä verhota jotta olisi cool. Olenkin hänelle todennut monesti, että sä saat tehtyä itelles vaikka roskasäkistä mitä tyylikkäimmän asusteen. Eikä ole yhtään liioiteltua. Rohkeus, hyvä silmä ja oikea asenne... Ne kun ei mun mielestä poistu muodista koskaan.

Minusta on siis todella makea askarrella jotain ihan kreisiä vaimolleni. Tällainen pikkunäppärä puuhastelu on itselleni todella rentouttavaa ja lopputulos on onnistunut, oli se sitten millainen hyvänsä... Koska se on taatusti rakkaudella tuuskattu. 


Aloitin poraamalla luihin reiät sekä toisiinsa kiinnittämistä, että itse kaulanauhan kiinnittämistä varten.

Poraamisen jälkeen rihmasin luut toisiinsa kiinni pellavalangalla.

Lopuksi koitin kaivaa mieleni syövereistä punoksen jonka chileläinen pursimies Franco minulle opetti aloitellessani merimiesuraani. Muistan olleeni suht innokas narutemppujen, pleissien ynnä muiden merimiestaitojen kanssa. Muutaman yrityksen & erehdyksen kautta, tämäkin punos muistui mieleeni. Hetki meni ohuen pellavalangan kanssa punoessa ja paksumpi kaulanauhaosuus oli valmis.


Ja tällainen siitä tuli. Yksinkertainen ja aidosti uniikki kappale luontoa koristamaan minulle rakkainta ihmistä. 💖



Keskustelimme, olisiko luut voinut lakata jotenkin ja pellavanarun käsitellä... Päädyimme kuitenkin pitämään kaiken niin luonnollisena kuin mahdollista. Tämä sopii sekä ajatusmaailmaamme, että elämäntyyliimme. 



Hehkukin ilmiselvästi oli mielissään kaulakorusta, ehkä eri syistä kuin emäntänsä... Mutta mielissään kuitenkin. 😉


Siinä se omin kätösin tuuskattu luomus nyt lepää vaimosein dekolteella. 

Onnekas peuran retale 😆


Tällaista tekelettä on kannettava asenteella. Se on mun Justiinalle täten ihan kuin sadussa Tuhkimolle sovitettu lasikenkä. Kukaan muu ei tätä voisi koskaan uskottavasti kantaa😍



Näihin kuviin & lämpimiin tunnelmiin tummuu Tuiskulan ilta tänään...

💕 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti